NEDERLAND

Huomaamatta muodostuneiden perinteideni mukaisesti suuntasin täyttämään lisävuoteni Suomen rajojen ulkopuolella. Viimeisten viikkojen aikana huomasin taas tuttua pään pehmenemistä, joten tää reissu tuli taas ajoitettua ihan juuri sopivaan väliin. Mä en vaan kerrassaan jaksa tota karaokenrallattelua ja paskan hinkkausta muutaku pienissä, sopivissa sykleissä.

Suuntasin siis taas Hollantiin, laskelmieni mukaan ehkä neljännen kerran? Ja voihan saatana sentään, että taas ottaa nuppiin ne tutut HOLLANTIHEKOTTELIJAT. Vai miltäs kuulostaa; 

- Ai, oot lähössä reissuun, minne?
- Hollantiin aattelin.

- AI HOLLANTIIN! ;D ;D JAAHAS, SINNE VÄHÄN ”KAHVILOIMAAN” ;D HEHHEH! VAI ETTÄ IHAN HOLLANTIIN ;D;D SIELLÄHÄN SE RUOHO ONKIN VIHREÄMPÄÄ – SIIS JOS TIEDÄT MITÄ TARKOITAN, HEH HEH! ;D;D AI OLET KÄYNYT SIELLÄ AIEMMINKIN? KYLLÄHÄN ME, HEHHEHH, KAIKKI TIEDETÄÄN MITÄ TEKEMÄSSÄ, SIIS JOS TIEDÄT MITÄ TARKOITAN ;D;D

Siinä mä sit aina seison avuttomana, huokaillen ja myönnytellen. Joo, aattelin tosiaan kaks viikkoa olla ihan pöllyissä – syödä, juoda ja piikittää kannabista, heroiniia, amfetamiinia ja essoja. Jos vielä mahtuu kouraan, ni sieniä kans tietenkin. Eihän täällä muutakaan tekemistä ole. Oonki nyt ollu viis päivää jo semmosissa kuoseissa, että en oikeestaan enää ees muista mikä tän maan nimi oli. Lohhanti? Hällänti? See how much I care.

(Ja vidu ei - jos sinä pikku maisteri siellä joka tätä luet, pidät hauskanakin vitsinä nyt sit alkaa mulle hekotteleen tosta, ni voitki suoraan jo suksia helvettiin. Mun huumori on nyt löytänyt rajansa, ja ne on Hollanti-vitsit :D)

Oh well. Rämmin siis läpi Saksan ja Hollannin, päästäkseni Hollannin ytimeen Deventeriin. Täällä asustelee mun frendi Maarten, joka tosin tätä kirjoittaessa on ollu nyt yli vuorokauden, ööh.. kadoksissa. Eli mä en tiedä kuuluisko siitä nyt puhua imperfektissä vai ei, mut ei kai se nyt ole niin tarkkaa katoaako joskus vai ei, viihdyttääkö vieraitaan vai ei. :D Ainahan tässä on pärjätty!

Viihdytystä kerrakseen kyllä tuli jo siinä, että mun synttäriaamuna heräsin siihen, että Maarten toi mulle muffinssin (ihailin sitä leivosta edellisenä päivänä lähileipomon vitriinissä kuola valuen, selvä merkki että Maarten on kuunnellu mun juttuja edes kerran toveruutemme aikana) jossa oli kynttilä palamassa. Lisäksi se hautas mut serpentiiniin, pakotti mut laittamaan päähäni hassun synttärihatun ja puhaltamaan synttäripilleihin. Ja niin musta tuli 23-vuotias!

Sit me nukuttiin koko päivä, koska olihan toi raastava ja rasittava koettelemus meille molemmille. Illalla lähdettiin johonki E-kirjaimella alkavaan kaupunkiin, koska siellä olis kuulemma tiedossa hyvät bileet. No, totta kai mä oon messissä! Gogbot-festivaalit liitty nettisivuista päätellen jotenki japanilaisiin – no se fucked up-kansa ei VOI tietää mitään muuta ku loistavia bileitä. Oikeessa olin.

Ku saavuttiin E-kaupunkiin (se oliki Enschede!), ni jo rautatieasemalla maa jytkyi lupaavasti. Pienen matkan päästä löytyikin keskusaukio, jossa kirkon ulkoseinälle heijastu jo lupaavat visut (mm. The Knifen musiikkivideoita) ja musiikkivieraat hyvin ambientaalisissa tunnelmissa pörisivät lavalla. Tilanne oli aika surrealistinen – sellasta musiikkia ei soitettais Suomessa edes 45specialin yläkerrassa ja täällä se iloisesti raikui yli kaupungin katujen vielä puoliltaöinkin. Ja kirkossa bileet, voi pojat – jumalaa lähellä!

Siinä pyöriessä meidät löysi jotkut Maartenin frendit ja sit hengailtiin mm. grindgore-karaokessa. Jos ei grindgore ole tuttua, ni no, googlatkaa vaikka :D se oli hämmentävän hienoa. Juuri kun olin aikeissa mennä purkamaan sinne patoutumat, ni se karaoketyyppi laittoki pillit pussiin ja lähti ite esiintyyn päälavalle.. No, ehkä kaikille parempi näin. Mulla on niitä patoutumia ehkä liikaa ottaen huomioon, miten pieni se kojukin oli...

Ku meiningit keskusaukiolla alko loppua, me lähdettiin pääjuhlapaikkaan. Siellä vanha oppi taas jotaki uutta: bilepaikkaan sisään mennessä piti ostaa mynttejä, semmosia.. ööh, monopolikolikoiden näkösiä muovisia lätkiä, leikkirahoja :D Yhdellä myntillä sai yhden kaljan, sit esimerkiksi viina + appelsiinimehun ois saanu kahdella ja puolella myntillä. Yks myntti makso 2e. Mä menin ihan katatoniseen ja mynttien sekoittamaan paniikkitilaan, ku en yhtään tajunnu montako mynttiä mä ehkä saattaisin illan aikana tarvita. 5? 10? 15? 25?? Siinä paniikissa huutaessani ongelman ratkaisi se, että mulla oli käteistä vaan 10 euroa. Okei, viis mynttiä sitten. Ja hyvinhän ne riittiki sit lopulta. (vaikka oluet täällä tarjoillaanki oletusarvoisesti semmosissa 2dl mukeissa, mitä helv) Jostaki niitä kuppeja aina vaan tuli käteen, en ees halua tietää montako hollantilaista vahingossa ryöstin. Oi siunattu humalatila!

No, siellä pörinässä se alkoki vasta se meininki. Mulle tuli lirkutteleen jätkä, joka näytti (ainaki siellä pimeässä) vähän rumalta Michael Ceralta. No, hetkeä myöhemmin, valojen osuessa tarpeeksi sen naamaan, tajusin että joo, ei se kyllä Cera ole. Mutta jotain muuta se selvästi oli; nimittäin paikan omituisin nörttijätkä, ja sit kohta kaikki sen nörttikaverit jo luikersikin juhlien pimeydestä siihen ympärille. Ne oli oikeesti ku jostain sketsistä, ja hetken mä mietinki olenko mä jonkinsortin hollantilaisessa piilokamerassa. Ikävä kyllä en nähtävästi ollu, koska sitä kameracrewiä ei koskaan ilmestyny mistään. Luottoystäväni Maartenkin ystävällisesti aatteli meidän olevan match made in heaven, ja katos johonki antaakseen meille tilaa ystävystyä. JOO VITUSTI KIITOS, kyseisen eleen takia mulla meni tuntikausia päästessä niistä weirdoista eroon.... ”Ai, mä luulin että sä olit kiinnostunu siitä jätkästä” - haistappa maarten vaikka paska :D

Loppuillasta mulla alko olla niin kuulo ko näköki menny, ja sitä tilaa hyväksikäyttäen mulle tuli saarnaamaan paikallinen piraattipuolueen johtohahmo niiden puolueen ideologiasta. Puheen päätteeksi se kysy, että mitäs mieltä mä oon, kiinnostaako piraattipuolue. Sannoin sit englanniksi että sori, mä en tajua vittuakaan siitä mitä sää sannoit, mut sulla on kuule tosi kauniit silmät. :D Se jätkä hämmenty siitä niin paljon, että unohti kaikki Piraattipuolue-tarransa pöydälle ja pakeni niitä kauniita silmiään räpsytellen yön pimeyteen. No, nyt mulla on aika paljon piraattipuolue-tarroja. Anyone?

Kello oli siinä vaiheessa noin 04, ja meidän juna takaisin Deventeriin lähtis joskus kello 05. Olin reivannu niin kovasti, että sit mulla teki mieli ruokaa. Kivasti siinäniin olikin sitten grillijono ihan yhtäkkiä meidän edessä, jossa mä riemusta kiljuen tilasin friteerattuja kanapaloja ja ranskalaiset. Ku sain sen kanapussini kouraani, ni huomasinki niiden olevan grillattuja kanansiipiä. ”Joo, mä terhi tilasin ne sulle ku niillei ollu enää niitä kanapaloja”

Ja mitä tekee Terhi, 23v? Saa tietenkin ”NO SAATANA MINÄ OLISIN HALUNNU SITTEN DÖÖNERPOKSIN ENKÄ MITÄÄN VITUN KANANSIIPIÄ MINÄ_VIHAAN_KANANSIIPIÄ NÄMÄ EI OLE KANANPALOJA NÄMÄ ON SAATANA MINUN SYVÄSTI VIHAAMIA PASKASIIPIÄ MINÄ VI-HAAN NÄITÄÄÄÄÄRRHRHGH!!!!!”-itkupotkuraivarit. Ku Maarten katsoi mua tarpeeksi kauan hölmistyneenä, ni mä myönnyin. ”Okei. En mä vihaa kanansiipiä... Oikeestaan mä rakastan kanansiipiä. Mut mä ihan totta olisin halunnut niitä kanapaloja :(:(” Maarten käski mun pitää turpani kiinni – tai vähintään työntää sinne pari ranskalaista. Fine. FINE!

Löydettiin sit randomisti siitä kadulta sohva (:D) jossa mutustelin sit niitä paskasiipiä :D (jotka ikävä kyllä oli tosi hyviä, mut sitähän mä en tuu koskaan myöntään, koska ne ei ollu kanapaloja.) Siihen raahautu sit kaks jäbää, joille mä annoin mun loput ranskalaiset mutusteltavaksi. Maarten sano, että niillä hoodeilla on tosi helppoa saada turpaan. Ikävä kyllä kukaan ei halunnu haastaa mun loppuunsa hiottuja taistelutaitoja. Daaankjeweeel! Eiköhän lähetä junaan.

Matkalla rautatieasemalle mua väsytti ihan saakelisti. Yritin refleksinomaisesti käpertyä nukkumaan jokaiseen mahdolliseen vähänkään penkkiä muistuttavaan alustaan, merimieslakki silmillä keikkuen, Maartenin kuitenkin paimentaessa mua eteenpäin. Lopulta junakin suvaitsi saapua, ja nukahdin iloisesti miltei suorilta jaloilta siihen junanpenkille. Jossaki vaiheessa, en tiedä millä voimalla, Maarten herätti mut 45 minuuttia myöhemmin ku oltiin takaisin Deventerissä. Keskusaukiolla markkinakojuja pystyttävät ihmiset latoivat kaloja tiskiin, ja mä vanhalle viinalle lemuten ajattelin herääväni vasta seuraavan vuorokauden puolella, tietäen etten koskaan tulis pääseen shoppaileen mitään noilta aamuvirkuilta. Todellinen aamuglamour.

Jääköön seuraavaan postaukseen kertomukseni eilisistä kauhunhetkistä. Nyt mä lähden pyörimään ympyrää tohon keskustaan. Sananmukaisesti, kaikki tiet vie keskusaukiolle.