silti elossa, ei sitä juuri huomaa

Pari parantavaa päivää on vierähtäny mun kuolemishaluista, ja ihan tiedoksi: nyt mä haluanki taas elää! Hampaita kirskutellen maksoin laskut (mätkyjä lukuunottamatta) ja aloin puhaltaa kahta kovemmin huuliharppuuni. Onhan se hyvä osata joku tienauskeino sit ku kaikki vie kaiken!

Mun luokse piti tulla OAMKin pääsykokeisiin tuleva intialainen sohvasurffaaja, mut ajankohta oli mulle hieman huonohko. Lopulta se sit ilmoittikin menevänsä muualle, mikä passas mulle oikeen hienosti. Maailma ei nyt sit tullukaan kylään, mut kovasti tää poika aiko kutsua mut intialaiselle aterialle jahka pääsee kokeista läpi ja asettumaan ouluun. Velkam tu mai flaijjing karped, pamiiiiir!

Lähdin siis pääsiäiseksi tukka hulmuten kohti Sallaa, tänne Suomen kainaloon ja itärajalle katsomaan lumen sulamista. Mökillä hengailu oli hengen terapiaa, ja jännittävintä pitkään aikaan olikin seurailla ison jäälautan irtoamista suvannosta virran matkaan. Oltiin juuri nauttimassa päiväkahvia pihalla, kun äiti huusi että "NYT SE ON IRRONNUT!" ja sit meikäki juoksi saappaat jaloissa pyörien ja kahvi motissa loiskuen ihmettelemään tätä näkymää. Ei ulkomailla vaan mitään näin hienoa! :D

Ja sit hyviä uutisia: mun kameran laturi on löytynyt Kittilästä, joten lupaan teille kuvia tänne lähiaikoina! Olipa hienoa, että se on päättänyt olla piileskelemättä enää. Mulla oli sitä kovasti ikävä! Samaan syssyyn kaveri oli löytäny myös parit mun alushousut.... Niitä mä en oo kaivannu, mut saan ne silti takaisin. Toivottavasti ne oli ees puhtaita... "Älä Terhi huoli, mä oon kyllä pessy ne!" kajautti toverini puhelimeen hiljaisen toiveen huokaistessani. Tätä varten ystävät ilmeisesti sit on :D