wau

Oon junassa. Täällä on netti. Wau!

Oon aina vain ajellu ympäriinsä niillä vanhoilla vaunuilla, joissa on saanu olla kiitollinen siitäki jos junahenkilökunta oli muistanu ottaa vessavaunun kyytiin asemalta lähtiessään. Ja nyt mä olen junassa internetissä! Kyllä mä oon hämmästyny. Elämä on hienoa!

Paitsi että tää internet mahdollisti sen, että pystyin googlaamaan mun kurkkukivun aiheuttajaa. Noh, toispuoleinen ja pitkäaikainen kurkkukipu viittais siihen, että mulle saattaa olla tulossa kurkkupaise. Ei helvetti. Miettikää; kuulostaako taudilta, jonka haluaa lähtiessään Puolaan? Mulla on sen verran kokemusta mm. slovakialaisista ja romanialaisista sairaaloista, joten osaan jo tässä vaiheessa olla haluamatta puolalaiseen sairaalaan... No, samahan se on paisua. Pitää huuhdella pöpöt pois niin tehokkaasti ku ehdin - kaks suuta, yks käsi!

Mitäs muuta. Niin, ne Jenniferin suklaapatukat. Voi kyrpä. The story to tell..

Oon töissä eräässä isossa frmassa ja sieltä pois lähtiessä on henkilökunnalla aina randomisti laukkutarkistukset. (onkohan tääki nyt jotaki salaista tietoa. no, oli tai ei, kaikiallahan niitä on) Mun laukkua ei oo tarkistettu vuosiin, mut minäpäs muuna päivänä se laukkutarkistus sattuis mun kohdalle ku just sinä siunattuna päivänä ku sulla on matkatavarat repussa ja oot menossa suoraan töistä junaan kauheassa kiireessä! No, vartija siinä kovasti kyseli että onko mulla ostoksia ja kuitteja. Mietiskelin hetken ja tulin siihen tulokseen että joo, eihän mulla mitään ostoksia oo. Vartija avaa mun repun.

... ja nostaa sieltä  pussillisen TÄYNNÄ suklaapatukoita ja karkkirasioita :D:D Se katsoo mua tosi hämillään ja on silleen "no onhan sulla ostoksia!", hieman voitonriemuisen oloisena. Siinä vaiheessa mä tajusin, että ei nyt saatana: noihin mulla ei kyllä ole kuittia tallella. Junan lähtöön 30min. Shit. Shit. Shiiit. Yritän siinä sopertaa, että ne on ostettu jostain aivan muualta, eikä pöllitty liikkeemme hyllyiltä. Aika turhaa kimitystä, vartija alkaa jo muiden vartijoiden kanssa miettiä mitä mulle tehdään.

... kunnes mä tajuan, että mun lompakon välistä pilkottaa kuitti, johon on merkitty kaikki vartijan kourassa olevat kolme miljoonaa suklaapatukkaa. Voi_jeesus että mä olin vilpittömän huojentunu tilanteen saamasta käännöksestä! Heiluttelin tositetta voitonriemuisena, ja vähemmän voitonriemuisena vartija tunki mun namut takasin pakettiin ja päästi mut menemään. Hei halleluja! (olipa uskonnollista ilonpurkausta, mut nyt voi vähän jo jeesusta kiitelläkin.)

Olishan tääki ollu alku reissulle: olla viis vuotta kaupassa töissä. Jäädä kiinni suklaapatukoiden pihistämisestä, joita ei ole edes pihistänyt vaan ostanut toisesta kaupasta. Parhaimmillaan mä olisin varmaan joutunu jotenki "jäämään selvitteleen tilannetta" sinne koppiin, ja mun juna ois menny. Ja lento ois menny. Ja kaaaaikki ois menny. Saada potkut patukoiden takia. :D (niin, siis viiden vuoden työrupeaman jälkeenhän ehdottomasti pihistäisinki 15 euron edestä fazerin patukoita ja riskeeraisin sillä työpaikkani. tietenkään ei tulisi mieleeni varastaa mitään kalliimpaa tai arvokkaampaa. helvetti sentään :D)

Loppu hyvin, kaikki hyvin. 32 minuuttia ja oon Tampereella. Aamulla lentoon. Wish me luck. Varmaan juutun kentälle, ku oon unohtanu jonku kossupullon väärään taskuun ja mut viedään terroristiepäiltynä putkaan viikoksi. No, onneks Puolassa ei rusketu kuitenkaan, voin siis tässäkin tapauksessa silti uskotella käyneeni reissussa. Adios!