vamos a la playa!

Yhden asian voin teille kielten opiskelusta paljastaa; jos oikeasti haluatte oppia rytinällä, matkustakaa kohdemaahan. Mä oon täällä niin pakotettu puhumaan espanjaa, että oikeen päähän sattuu. Kukaan ei tunnu ymmärtävän sanaakaan englantia, joten joudun koko ajan pinnistelemään pienetkin asiat espanjaksi. Ku jonotan esimerkiksi puhelinkaupassa kassalle ladatakseni puhelimeen lisää puheaikaa, mua jännittää aivan ku ekana koulupäivänä. Sellasta iloista jännitystä harvoin enää kokee nykyelämässä, tai meikä ainakaan. Sit ku pystyn jutteleen vähän hississä naapurien kanssa, siitäki meikä innostuu ku Lola muovipussista. Eilen sain monia pitkiä keskusteluita käytyä, enkä voi kertoa miten hiton hyvältä se tuntuu!

Kävin taas muuten vähän shoppailemassa. Mulla on alkanu päästä tuolla vaatekaupoissa ja kenkäkaupoissa semmosia spontaaneja "voi vittu!"-huudahduksia, monestakin syystä. Ensinnäkin, täällä on tauotta ainaki vähintään se 25 astetta lämmintä. No miksi helvetissä kaupat sitten myy pelkkiä syksyvaatteita ja -kenkiä??! Siitä tosin oli täällä uutisissakin, kun ihmiset ei voi oikeen shoppailla näitä tuotteita ku on niin pirun kuuma. Mua harmittaa ihan aidon oikeasti, kun näitä romppeita vois heleposti ostaa suomenkin talvi-ilmastoon. Ja ostaisinkin, jos mulla olis pientäkään aavistusta siitä milloin oon palaamassa - tai edes aavistusta siitä, mihin voisin olla menossa seuraavaksi!

Ja toiseksi, esimerkiksi pari upeita kenkiä maksaa täällä n. 25e. Ei 70e, kuten jotku puolihuolimattomasti väännetyt DinSkon kalossit. Ei, korkeintaan 30e maksaa nää ihanat jumalan maan päälle lähettämät jalkineet. Mä en aio pysähtyä enää yhteenkään MaryPazin kenkäkauppaan tai alan huutoitkemään. (NE KENGÄT TARVII KODIN! ETTE VOI YMMÄRTÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ!)

No, se siitä rääsyjen perään itkemisestä. Nyt voin keskittyä taas marisemaan siitä, miten en mittään tajua. Eilen lähettiin ottamaan pari olutta tuonne keskustaan ja tavattiin siellä jottain jonkun kavereita. En voi kertoa, miten paljon mua stressaa nää sosiaaliset tilanteet. Ensinnäkään, en oo vuosien saatossa tullu yhtään tutuksi tän poskisuudelmahomman kans. Musta se on vaan aivan liian intiimiä, aivan liian outoa ja aivan liian mullesopimatonta. Ja kuulkaa joo, on tullu muutama miljoona poskisuudelmaa vaihdettua, mut en mä vaan osaa. Oon kankea ja hidas ja se johtaa siihen, että meinaan aina vahingossa vähintään haukata tervehtijän nenän irti. Fail. Voiko poskisuudelmia paeta esim kyykistymällä h-hetkellä? Anyone...?

Lisäksi esimerkiksi eilen kun istuttiin nauttimassa teetä sellasessa noin kahdeksan hengen ryhmässä, ni ei ei ei.... NO TOTTA KAI PUHE KÄÄNTYY JOSSAIN VAIHEESSA MUHUN! Ja joo, miksipä kukaan mulle puhuis englantia, totta kai mulle puhutaan espanjaa. Ja totta kai haluaisin vastata espanjaksi, mutta kun matkassa on niin monta muttaa.... Niinä hetkinä olo on ku ruotsalaisella homolla Sallan kämppiksessä keskiviikkoiltana. Ei vaan ymmärrä, on väärässä paikassa totaalisen väärään aikaan ja haluaa sulaa sohjoksi lattialle ja valua viemäriin. Vaan no, eipä siinä auta ko mölistä. Mölistä ja toivoa, että ihmiset kiinnostuu jostaki muusta ko itestä. Vaan aina ne jaksaa piinata!

No, ei se auta ko alkaa taas tankkaamaan verbejä ja toivoa, että muistaa jotain vielä illallaki. Ehkä mä voin kohta taas kokeilla mennä lähikauppa Maskomiin ja viritellä keskustelua lihamiehen kans. Se olkoon tästä lähtien mun täälläolemisen tavoite: näyttää pihvimiehelle mun kehittyneet espanjantaidot! Qué coño!