moi mijas, täällä terhi!

Eräs kaunis aamu mun suurena tehtävänä oli herätä kello 08 ja lähteä Raúlin kanssa johonkin lähikaupunkiin, jossa sillä oli joku työkeikka. Mistään en mitään tajunnu, joten heräsin iloisesti parin tunnin yöunien jälkeen lievästi krapulaisena (eksyttiin vahingossa pippaloihin kroatian tyttöjen kans, mut tästä lisää vaikka ens postauksessa!) ja silmät ristissä.

Kukaan ei ystävällisesti kertonu, että mun pitää leikkiä sen assistenttia, ku ne sen työnantajat hohhailee kans siellä samoilla mestoilla. Siinä sitten eiliset meikit naamassa ja vanhalle viinalle haisten nukuin 20 km, kunnes saavuttiin - töttöröö - Mijakseen!
 

 

Siinä iloisesti sit koko työporukka kokoontu aamukahville kahvilaan ja mä yritin näyttää mahdollisimman... ööh, ilmeisesti ammattilaiselta. Eli toisessa kädessä kannoin papereita ja toisessa jalustaa, ja nyökyttelin kaikkeen mitä joku sanoi mulle espanjaksi! Tosin enhän mä kauheasti teeskennelly, ku medianomiksihan tässä pitäis kohtapuoliin valmistua.

Ensimmäisenä näin ja kuulin iloiset burrotaksit, eli aasitaksit. Ne oli jotaki tosi hassua ja söpöä, varsinki ku ne törisivät keskenään ja päästelivät mitä ihmeellisimpiä mylvähdyksiä. Burrotakseja ei taida muualla virallisesti ollakaan ko Mijaksessa.

 Sit mentiin pienten asioiden museoon. Oikeastaan mentiin sinne joku 4-6 kertaa, ku piti koko ajan palata tekemään siellä jotaki uusia hommia. Se oli tosi omituinen museo, niin kökkö ja omituinen ku vaan museo voi olla :D siellä oli mm. leivänmurusista tehty minipää. Ilmeisesti, tuota, maailman pienin... Tää oli kuitenki kaiken huippu: kutistettu ihmisen pää. En voi todeta muuta ko että hyi saatana.

Niin ja koti-ikävää välttääkseni, näinhän siellä Suomen kartankin! Klikkaamalla kuvaa saatte nähdä ne isompina. Suomi oli vähän muuttunu sitten viime näkemän, mut nooooh! Vaikka onki vähän vino, ni oma! 

Sit iloisesti siinä hortoiltiin vesisateessa kirkot ja muut läpi. En vaan jaksa laittaa kuvia kirkosta, koska ne nyt on aina samanlaisia täällä; täynnä tilpehööriä, nukkeja joilla on takatukka ja helvetisti bling-blingiä. Sen sijaan käytiin myös plaza de torosilla, eli härkätaisteluareenalla!

Multa on kovasti paikalliset välillä tivanneet, että mitä mieltä mä oon härkätaisteluista. No, lyhyesti ja ytimekkäästi: en ole suurin rakastaja, mutta en ole vastaankaan. Härät menee taisteluiden jälkeen pataan, joten samahan se on vähän ruoalla leikkiä!

Ja sitten uusi aluevaltaukseni, ammateistani parhain - Torera Terhi! 

Kaunista, eikö olekin? Niin minustakin.