Kuvaoksennus

Miksi hitossa kukaan herää sunnuntaina kello 10? No, että pääsee roadtripille tietenkin! Mulla ei oikeen ollu mistään mitään hajua, mut yöllä Raúl vaan mainitsi, että kympiltä aamulla lähdetään johonkin. No, heräsin sit herätyskellon sijaan kello 9:50 siihen, ku se paukuttaa mun ovea ja vaatii mua heräämään. Suihkun kautta sohvalle völläämään, kunnes ovikello soi noin varttia myöhemmin. "Nonii, kyyti tuli, mennään!"

Tuossa se espanjalainen mentaliteetti sit kiteytyki... Mitäs turhaan mainitsemaan, että hetken päästä tosiaan lähdetään johonkin ja siihen pitäis valmistautua! Hiukset märkänä juoksen pukemaan jotaki edustusrääsyä päälle ja hissi vinkuen ajetaan alakertaan. Siellä meitä vastassa oli Raúlin ystäväpariskunta autoineen. Missään vaiheessa mulle ei selvinny, että mitä tässä nyt on tapahtumassa, mutta siitä viis - auto alle ja motarille!

Matkaan meni ehkä pari tuntia, en tiiä ku sammuinki jossain vaiheessa. Yritin nukkua aurinkolasit silmillä, ettei mun hetkellistä henkistä poissaoloa huomattais, mut valitettavasti unissapuhumisen lahja paljasti mut... No, kuitenkin, lopen viimein saavuttiin määränpäähän.





Tässä met patsastelemma onnellisina Rondassa! Ihan mieletön näkymä avautu eteen ku käveltiin läpi parkkipaikkojen ja puistojen reunalle saakka. Paikka on kuulemma erityisessä suosiossa itsemurhaajien keskuudessa. Ei muutako reunalle ja alas. Vaan enpä voi todeta muuta kuin että on rumempiakin paikkoja nähdä viimeisenä kuin tämä.



Ja ei, älkää huolestuko, en ole itsemurhaamassa itseäni. Vielä on liikaa näkemättä tätä maailmaa!



Mä sain jo kauheat kilarit eilen, kun käytiin jonkin hotellin 15. kerroksessa kattoterassilla ihmettelemässä maisemia. Raúl otti mua olkapäistä kiinni ja ilmeisesti yritti leikkiä ku työntäis mut alas.(myöhemmin se kyllä yritti silotella tilannetta sillä, että yritti muka halata. Väitän erottavani tappoyrityksen halauksesta. Tai no. enpä tiiä. :D) Usean metrin turva-aidasta huolimatta mua ei naurattanu ja sain yhden harvoista semi-raivareista mitä täällä on tullu. (edellinen tais tulla siitä ku netti ei toiminu) Nyt se oli läksynsä oppinu ja oli tuuppimatta! Oltiin niin sopuisia, että mentiin jopa samaan kuvaan.



Harhailtiin sit ympäri Rondaa ja meikä hengitti joka solulla. Hämmentävän nätti paikka!



Kaiken harhailun jälkeen eksyttiin johonki tapas-paikkaan ja oli aika juoda olu... siis syödä tapaksia. Musta on myös kuva, jossa iloisesti tillotan kameraan alkoholiannos kädessäni, mutta mitä ei äiti näe, ei oo tapahtunu. Eli sovitaan, etten juonut sitä olutta. Mutta isälle tiedoksi, että oon syöny täällä mielettömästi kalaa!



Tuossa on vaan osa siitä mitä syötiin. Pöytään ei ees mahtunu kaikki mitä meillä oli tarjolla, monenlaisia eri salaatteja, paistettuja katkarapuja, kanaa, kalaa.... Meikä rakastaa tätä safkaa täällä! Ja telkkarista tuli luonnollisesti härkätaistelua, mitäs muutakaan mokomat punaniskat katsoisivat!



Rondasta on ite herra Hemingways todennu, että "täydellinen paikka häämatkalle tai härkätaistelulle." Mun mielestä ne on kylläkin melkolailla sama asia... Tosin härkätaistelu voi olla hieman mukavampaa ku honeymoon. Hah hah! Vaikka Ronda oliki ihan huimaavan kaunis, niin tuntui siltä, että se oli lopen viimein aika nopeasti nähty. Käytiin kahvilla vielä iloisesti ja kivuttiin sit taas autoon. Matka jatkui.





Ja vastaus kysymykseenne on: kyllä. On pakko aina irvistellä. Case closed!

Yllättäen ei Rondasta lähdettykään takaisin Malagaan, vaan johonki aivan muuhun suuntaan. Ai nytkö se suomalaisen palottelusurma autiomaassa sit tapahtuu? Totta kai! Ajeltiin joku vajaa tunti ympäriinsä, kunnes saavuttiin johonkin pieneen kaupunkiin. Ajettiin ilmeisesti jonkun erittäin vanhan kaupungin katuja, kun autosta piti välillä laittaa sivupeilit sumppuun, että mahdutaan ajamaan eteenpäin... Oon kyllä aidon hämmästyny, ettei auto osunut mihinkään tai keneenkään.





Mentiin muun muassa tuollaisesta aukosta... Auliisti kerroin kaikille, että ei meillä suomessa. Ikinä, koskaan, milloinkaan, missään tilanteessa. Paitsi päissään ja vasitellen! Vaan kannatti sulloutua autolla, kun tällaiset näkymät odottivat ylhäällä...





Kaikki oli niin kaunista ja valkoista, että teki mieli juosta nuolemaan talojen seiniä! Valitettavasti lähempi tarkastelu osoitti, etten kovin mielellään edes nojaisi niihin. Mutta näytänhän mäki tarpeeksi kaukaa ihan naiselta!



Kaupunki oli nimeltään Setenil de las Bodegas ja se oli rakennettu lähes kokonaan kallion sisään. Asuntojen ovet oli auliisti auki ja sinne ko kurkki, ni näki, että seinät tosiaan oli ihan pelkkää kiveä niiden asunnoissa. Kuinka ihanaa! Koko mesta oli kuulemma myös täynnä punaniskoja. Siihen malliin meikän perään siellä taas heipäheitä huudeltiin, että enpä jää epäilemään tätä väitettä. Iloisesti siellä sitten syötiin vielä vähän tapaksia kera viinin (juustoja + jamonia, eli sikaparan jalasta vuoltua helvetin hyvvää ilmakuivattua kinkkua) ja lähdettiin illan laskeuduttua ajaan takaisin kohti Malagaa.

Paluumatkasta mulla ei oo muuta kysyttävää ku se, että: Dear Eki! jos viheltää 100km, niin palautuuko naama ikinä enää ennalleen? Nimim. Epätoivoinen vihellyskisaaja_88