perjantai 2. lokakuuta 2009

teaches of peaches

hei manse! täällä taas, sekoittamassa kuvioita ihan urakalla!

pitäisi useammin harrastaa lähimatkailua - perkele, tässä on sitä jotain! helsinkiä hengitti mielellään hetken, mutta mansen syke veti meikän puoleensa kuin maailman vahvin magneetti. jätin väliin lupaavia juhlia pääkaupungissa vain päästäkseni TANPEREELLE ja täällä nyt ollaan - sekoilemassa minkä ennätetään!

Parasta tässä on huominen lomani Jurvaan! Olen oikeasti tästä enemmän innoissani kuin koko pirhanan Romanian trekkauksesta, enkä malttaisi odottaa että kello lyö tarpeeksi, jotta Seinäjoelle kiilaava juna olisi jo perillä. Suomen perähikiät on jotain aivan sieluttoman mieletöntä, eikä edes mikään mielettömin Venäjän meininki voi ikinä yltää esimerkiksi kotipitäjäni Sallan uskomattomiin bileisiin - poliisikaan ei estä, vaan on osa parasta menoa.... Terveisiä skoudeille!

Tänään oli hieno päivä! Minne ikinä tieni johtaakaan, oletan sillä taas olevan omat merkityksensä tulevan elämäni kannalta. Paljon jäi sanomatta, mutta onhan minulla loppuelämä aikaa puhua - olkoonkin, että onnistun viimeistelemään elämäni vaikka jo tänään... Etelä-Suomen liikenne on jotain aivan toista verrattuna meidän pohjoisen porovankkureihin! ;)

Hienointa elämässä on olla elossa.
Tapahtumapaikkana oulu, sivistyksenä elämänkoulu koska
opinnot on retkuille, niinku pakanalle joulu...
- Julma-Henri

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti