midnight in oulu

Huvikseen ajattelin tässä rankkojen työpäivien jälkeen katsoa leffan. Ahaa, online-leffapaikassa ois Midnight in Paris! Pistin elokuvan pyörimään.

Leffan alku maalailee vaan kuvia Pariisista. Meni noin kaks minuuttia, ku huomasin istuvani nenä tukossa ja silmät karvastellen sängyn laidalla, leffa pausella. Kiistän reaktion olleen itkemistä, mutta ehkä jotain sen kaukaista sukulaista.

Kaks minuuttia, ja siinä ne oli; syrjäiset portaat, joilla istuin ja join kaljaa kun näin ekoja kertoja nykyisin yhdeksi mun parhaiksi kavereiksi tulleen jäbän kans. Aukio, jolla kävin kusella kun join kuumaa viiniä jouluvalojen loistaessa yössä. Baari, jonka kulmalla vaihdoin puhelinnumeron erään kuuman kollin kanssa. Tori, jolla mä shoppailin maailman mahtavimman jenkkitytön kans.

Joo, antaapa olla koko elokuva. Vaikka siihen asti, että mun elämässä seuraavan kerran tapahtuu jotaki hauskaa.

Niin ja helvetti - munhan piti vihata Pariisia! Miten helvetissä mä juutuin sinne sit kahdeksi kuukaudeksi seitsemän päivän sijaan? Jos Pariisi ois mies, haluaisin huutaa sille ja hakata sen rintakehää nyrkeillä raivoissani ja purra sitä holtittomasti siitä mihin yletyn niin kauan että mun hampaat porautus ihon läpi. Ihan vaan sen takia, että tietäisin meidän suhteesta koituvan vaan pelkkiä hankaluuksia - mut kuitenki jostain kumman syystä soittelisin sille koko ajan tuntemattomalla numerolla vaan kuullakseni sen äänen ja kinuaisin hiprakassa yöllä sen kainaloon nukkumaan. Huh, mikä kaupunki.