Muutama päivä odotusta, kiirettä (=kiireen jatkumista) ja kilahtelua. Sitten alkaa rentoutuminen, tinto de verano, ymmärtämättömyys, kovaääninen nauraminen ja hiuksille oksentelu!
Olen juossut paikasta toiseen kuin spiidiä vetänyt Usain Bolt. En uskalla pysähtyä vielä hengittämään, sillä voi olla vaikea päästä enää jaloilleen jos istuu. Istutaan sitten maanantaina lentokoneessa.
To do-list alkaa selkiytyä. Yliviivattuja kohtia alkaa olla enemmän kuin alleviivattuja, kiireiset asiat alkavat muuttua tehdyiksi tai ainakin mahdottomista mahdollisiksi. Vituttaa se, että aikoinaan ärsyttävyyteen asti kuultu mantra "asioilla on tapana järjestyä" osoittaa taas itsensä todeksi, vaikka kyrsiintymisen kourissa tekeekin mieli ennemmin vaikka viiltää korvansa irti kuin kuulla jonkun sanovan tuo mahdottomalta kuulostava jaaritus!
Viikon hermoloma kotona Sallassa typistyi kahdeksi päiväksi, mutta eipä se nyt ole niin tarkkaa. Paluumatkalla kotiin pysähdyin kuivaamaan silmiä mummin tuoreelle haudalle ("olisinpa ehtinyt käydä katsomassa sinua sairaalassa yhtä paljon kuin olen nyt ehtinyt parin päivän sisällä käydä täällä haudalla" livahti suustani ääneen kuin varkain), mutta kynttilän liekkiin ei siltikään ollut aikaa jäädä tuijottelemaan. Mutta mihin minä raitani jättäisin?
Vaarallisia ohituksia, keltaisena hohtavaa bensavaloa, paskoja radiobiisejä ja tyhjyyteen äljöttäviä poronretaleita; niistä selvittyäni palkintona on koti pölyisen, paikkaillun asvalttitien päässä. En olisi aikoinani voinut uskoa, että tätä on näin ikävä, ja että täältä kerran pois päästyäni voisi tuntua niin hyvältä palata.
.... ja kohta taas lähteä. Ehkä se on juuri siinä: mahdollisuus päästä pois. Kaikkialle.
Blogi on muuttanut!
5 vuotta sitten
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti