pub singing

Tiiättekö, mun on tosi vaikea välillä lähteä töihin perjantaiyöksi, ku ei millään jaksais soittaa levyjä ja hölistä randomisti mikkiin mitä sattuu, ei jaksais kuunnella aina niitä samoja Lumienkeleitä ja Joutsenlauluja ja Lapin kesiä, ei jaksais kattoa ku humalaiset toikkaroi ja kaatuilee mun lavan korokkeeseen.

Mut siitä työn vihaamisesta tekee ihan perkeleen vaikeaa se, että heti ku tuun töihin ni ihmiset tulee heti mun luo juttelemaan ja kertomaan, miten ne toivo ihan älyttömästi että just mä oisinki tullu sinä iltana töihin, miten mun tuuraajat on tosi paskoja ja kuinka mun pitäis olla siellä joka kerta, ku oon niin mukavan olonen tyttö. Eilen yks halus saada mun pomon numeron, että voi soittaa sille musta kehut. (Ööh, tapahtuuko tuollasta edes tosielämässä?)

Eilen mua halas ainaki 10 ihmistä - tosi vilpittömästi, ei kähmien. Ajattelin, että nyt tulee niitä kusipäisiä pikkujouluporukoita, joissa aikuiset ihmiset on ekaa kertaa koko vuonna aivan hillittömässä kännissä ja niihin ei saa kukaan mitään kontrollia. Vaan no, ei. Ihmiset vaan jutteli mukavia ja halaili. Hymyili ja halaili. Nauro ja halaili.

Niin paljon ku mulla välillä ahdistaaki, ni pakko todeta, että miten vekkuli työpaikka toi mun mesta on. Ihmiset tekee niin helvetin paljon paskempia duuneja, että toi mun työ hakkaa ne 100-0.

....ja jos ei mun työ, ni ainaki ne meidän portsarit..... ;D