hölmö

Ensi sunnuntaina tähän aikaan olen jo Slovakiassa. Katsoin Moottoripyöräpäiväkirjat, ja vajosin itsekin hetkeksi mietteisiini. Tässä sitä taas ollaan menossa kohti sellaisia asioita, joita mulle taas kohta tulee kamala ikävä, kun joudun jättämään ne taakseni.

Niin monta ihmistä olen tavannut ja joutunut hyvästelemään, etten enää edes selkeästi voi muistaa kenet missäkin. Mitähän kuuluu miljonääri-Tobylle Saksaan? Entä se mukava amerikkalaispariskunta, joiden kanssa vietin unohtumattoman illan Freiburgissa? Kuuletko meikää, Franklin? Gotlantiposse..? Missä te kaikki olette ja mitähän teille kuuluu ja näenköhän mää teitä enää koskaan missään ikinä? Ja keitä mä vielä tulen tapaamaan? Ketkä teistä jää ja ketkä taas lähtee? Mene ja tiedä.

What we had in common - our restlessness, our impassioned spirits, and a love for the open road.

Suunnittelin hieman, että seuraavan reissun taltioisin käsin paperiseen matkapäiväkirjaan. Fiiliksiä suoraan hetkistä ja tekemisistä. Tuleehan sitä välillä taltioitua, mutta ei järkevyydeksi asti.

"Kuinka usein sinusta on tuntunut, että olet väärässä paikassa väärään aikaan? -- Yöllä juna-asemalla on hankalinta olla näyttämättä epäilyttävältä. Onneksi laukku olkapäällä näytän edes vähän tavallista pummia enemmän siltä, kuin kuuluisin tänne. -- Päädyin penkistöön, jossa kukaan ei näytä olevan ainakaan selvinpäin. Vartijat käyvät välillä hätyyttämässä epäilyttävimpiä tapauksia. Kenelläkään meistä ei ole juuri mitään omaisuutta mukanamme - ehkä juuri siksi useat uskaltavat ummistaa silmänsä. Pystyssä nukkumisen jalo taito on täällä harjoitettu selvästi äärimmilleen - kukaan ei edes pilki. Syväkin uni näyttää vain koiranunelta."

Nukkuminen juna-asemilla ja muissa oudoissa paikoissa, siinä on sitä jotain! Edellisen tekstin kirjoitin unettomana yönä asemalla. Aamuyöstä paleli niin paljon, että lämmikkeeksi ostamani kahvi loiskui pois kupista, koska tärisin niin paljon. Sellaisina öinä tuntee olevansa tavallista enemmän elossa, jotenkin.