tiistai 22. syyskuuta 2009

avaa silmät

Vituttaa ihan koko ajan. AAAAAIVAN KOKO AJAN.

Oon ottanu kotiinpaluun tosi rauhallisesti. Paljon jäi esimerkiksi kouluhommia rästiin, kun tulee viuhottua ihan joka puolella maailmaa - paitsi koululla. Nyt huomasin ilokseni olevani jo oikeastaan muita edellä, 132op ja 10 vielä tulossa, siellä jossain. Huhh, en uskonut olevani näin hyvässä jamassa, eikä varmasti kyllä kukaan muukaan. Valmistuminen on ehkä sittenkin mahdollista, sitten joskus.

Noh, sitten hyviin juttuihin:
18.10 lähden Slovakiaan intensiiviselle dokumenttikurssille. En tiedä tarkasta sisällöstä, mutta tiedän sen, että tulen asumaan siellä kaksi viikkoa hotellissa ja koko paskan maksaa Erasmus! Lentoliput Oulu-Hesa ja Hesa-Budapest on jo mailissa, ja oottelen mielenkiinnolla mitä tuleman pitää. Duuniahan siellä joutuu paiskimaan, että lomasta tuskin voi puhua. Banska Bystrica, täältä meikä tulee!

Sieltä Banska Bystricasta lähden sitten kahdeksi viikoksi Romaniaan tekkeen meidän omia projektiopintoja. Suunnitelmissa mm. mennä vuoristoon trekkailemaan. Kiva sivufakta on esimerkiksi se, että vuonna 2004 vesikauhuinen karhu tappoi tuolla alueella kaksi trekkaajaa + haavoitti monia muita. Että terveisiä vaan äidille kotiin :D

Sit ku marraskuun puolivälissä palaan taas takaisin suomeen, ajattelin lähteä käymään ennen joulua reissussa Dublinissa. Valitettavasti Ryanair lopetti talveksi lennot Tre-Dublin-välillä, joten se siitä sitten. Pittää kai keksiä joku muu mesta, minne mennee tiristään itestään viimeiset mehut sitten. Tietenki äkkilähtö lämpimään jollain Tjäreborgilla vois olla aivan SUPER - vois vain makoilla rannalla miettimättä mitään. Se on yllättävän myheää, ja loistavaa vastapainoa tällaisille "tee jumalauta kaikki ite ja suunnittele reitit metrilleen jos aiot pysyä elossa"-reissuille.

Pakko laittaa nyt aivot naulakkoon hetkeksi ja pistää Heroesin kakkoskausi pyörimään. Huhh!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti